2 viikkoa

Ja taas on viikko menty eteenpäin ja viikko tultu lähemmäksi muuttoa!

Viikonloppuna oli ns. läksiäiset pienellä porukalla Kirmakan tarjoamalla Mustikka-mökillä. On kyllä hieno paikka ja varmasti kesällä tai keskitalvella olisi mitä hienoimmillaan. Suosittelen!

Jotenkin tuntuu, että aika ei yhtäkkiään riitä käymään joka paikassa ennen muuttoa vaikka sitä varmasti kyllä on, mutta jotenkin sitä ei saa itseään enää irti sieltä omasta mökistä. Sitä sitten vaikka istuu tietokonepöydän ääressä vanhalla rullatuolilla kun ei ole muitakaan kalusteita enää millä voisi istua. Kaippa sitä pitäisi tarttua itseään niskasta kiinni.

Nyt muuton lähentyessä on yllättäen ruvennut ärsyttämään jotkin seikat. Kuten se, että tuttu ihminen sanoo: "Tulehan käymään ennen kuin lähdet niin näkee sinuakin joskus kun et oo käyny taas pitkään aikaan." 
REALLY? No tuotapa tuota, milloinkas itse olet viimeksi käynyt minun luona? 
Oletus näyttää olevan sellainen, että kun ei ole perhettä niin joutaa ramppaamaan kyläsillä koko ajan. Ja kun minä pyydän käymään joskus minunkin luona niin vedotaan lapsiin, harrastuksiin ja ajan puutteeseen.

Noh, minullakin on "lapsia", harrastuksia ja kiireinen päivä muutenkin töitten jälkeen. Miksi minun pitäisi vaivautua nostamaan perseeni penkistä, kun olen sen tehnyt lukemattomia kertoja aiemminkin ja vieraillut ihmisten luona, kun nämä ihmiset ovat vuorostaan minun luonani käyneet yhden tai kahden käden sormilla laskettavan verran KAHDEN VUODEN aikana. Saanen minä kysyä. Varsinkin kun minua sitten syyllistetään siitä, että en ole käynyt. No hippiajjeeij!

Ah, no se siitä pienestä purkauksesta! Tulipahan sekin sanottua. 

Sunnuntaina lähti myös ensimmäinen kuorma kohti uutta asuinkaupunkia poikaystäväni mukana. Sinne meni kotiteatterit, pleikkari ja paripeitto ja jotain muutakin roinaa taisi mennä. Kyllähän tässä vielä tätä pakkaamista riittää. Sitä vaan ihmettelee, että miten olen kahden vuoden aikana saanut hamstrattua niin paljon kaiken näköistä roinaa... 

Stressiä ilmassa? Maybe, tulossa olisi muutos lisäksi myös valintakokeet... Lukemiseen ja yleensäkkin kertaamiseen herään aina myöhään. Nyt sentään älysin ruveta jo matikan kirjoja kyselemään ajoissa enkä edellisenä päivänä (mikä ei sekään ihme olisi ollut). 

Toivotaan, että valintakokeista suoriudutaan kunnialla läpi :)

3 viikkoa

Niin se vain muutto pikkuhiljaa lähestyy...

Kämppä rupeis olemaan aika tyhjä kalusteista, enää ois jäljellä kolmen istuttava sohva (päätyy joko tuleen tai jonnekkin varastoon), valkea koulupöytä aukeavalla peilillä, valkea pieni taso sekä keittiönkaapit ja sänky, jota nyt en olekkaan myymässä ja tietsikkapöytä.

Aika haikee olo on, kun katsoo koko ajan tyhjenevää taloa. Sitä alkaa ymmärtää, että oikeasti lähtö on edessä. Mutta omasta halustani lähden ja jätän kaiken taakse :)

Tulevassa kodissa rempattiin viime vklp:na yksi huone. 

Valitettavsti ei älytty ottaa kuvaa siitä miltä huone näytti ennen remppaa, mutta voin yrittää kuvailla. Kaksi vastakkaista seinää oli oikein retron vaaleansinisiä ja kaksi muuta vastakkaista seinää valkeita kuten myös katto. Syvennys on toiminut pelkkänä sänkynä ja siinä olikin nyt vain yksi koruton patja, koska huone ei ole ollut käytössä moneen vuoteen. 

Aluksi tietysti hiottiin jokaista pintaa sen verran, että saatiin tasaiseksi ja pintaa hiukan "särettyä" niin tarttuu maali paremmin.

Valkeat seinät ja katto maalattiin uudelleen valkeaksi, saatiin tällä puhtaampi valkea sekä peitettyä erilaiset kulumat ja muut läiskät mitkä mm. auringonvalo oli ajansaatossa saanut aikaan. 

Vaaleansiniset seinät päätettiin maalata tummanruskealla. 

Ikeasta käytiin ostamassa lähes musta tv-taso ja seinähylly sekä syvennykseen tehtävään sohvaan viisikappaletta tyynyjä.

Tälläinen siitä sitten tuli:

Lattialistat vielä uupuu, mutta ne maalataan mustaksi ja pistetään paikoilleen. Tällä hetkellä tuossa kuvassa ne rohjottaa keskellä lattiaa :P

Tietokonepöytä on väärän värinen, kuten myös matto, mutta ne saa alustavasti kelvata. Seinähylly ei ole vielä paikoillaan, mutta se olisi tarkoitus laittaa tv:n yläpuolelle niin saadaan kotiteatterin keskikaiutin sinne paikoilleen :)

Lattiamateriaaliksi olisi käynyt erittäin hyvin jokin tumma laminaatti, mutta sitä ei ruvettu sitten enää vaihtamaan. Ehkä sitten myöhemmin ;)

Vielähän tässä on laittamista, mutta tästä oli hyvä alkaa. Kun tämä on saatu valmiiksi niin seuraavaksi olisi vessan laitto.

Tämäkin remppaaminen antoi nyt sellaisen tunteen, että kaikki on oikeasti tapahtumassa ja että ei tässä mitään leikitä. Ihmeellisintä oli varmaan se, että kuinka hyvä huoneesta meidän mielestä tuli. Ja kuinka hyvin meidän yhteistyö sujui. Ikeassakin käynti sujui ongelmitta.

Ei osaa oikein sanoin nyt kuvailla tätä mielentilaa. Se, että haluan palavasti jo muuttaa saman katon alle poikaystäväni kanssa ei muuta sitä asiaa, että jään ikävöimään nykyistä kotikaupunkiani, taloani ja ihmisiä siltä alueelta. Mutta kuten ollaan puhuttu niin aina voidaan hypätä vain autoon ja hurruuttaa ajella Savoon jos siltä tuntuu.

"Mä joka päivä töitä teen, aina aamu seitsemäksi meen!"

Tänään yritin mennä, aika huonolla menestyksellä vain. Nimittäin eturengas oli tyhjä kuin... kuin... minun jääkaappi yleensäkkin!

Eiku renkaan vaihtoon. Ensinnäkin hermot meinas mennä, kun pultit ei meinannu mitenkään aueta (kiristetty pulttipyssyllä) ja lopussa hermot sitten menikin ja hakkasin lekalla pulttiavaimeen niin eiköhän ne auennu! 

Aiemmin en ole joutunut itse tunkkia laittamaan, mutta nytpähän laitoin ja kyllähän tuo siinä joten kuten pysyi eikä painunu pellistä läpi.... Rengas irti, vararengas tilalle, muttaah... vararengas ei käynytkään! Kyllä taas hymyilytti ^^

No onneks ukkiseni pääsi minut hakemaan ja pyysin tuomaan äitin ja isän varastosta minulle oman autoni renkaan, että jos se kävisi kun ei se vararengas käynyt. No ukkihan toi renkaan, ja TADAA! Ei käynyt sekään rengas! ARGH! Eli minulla on nyt autooni kelpaamattomia renkaita 5kpl, neljä kesärengasta ja yksi vararengas.... 

Kesärenkaita ei ikinä tarkistettu, kun ajoin nyt kesän talvikitkoilla, ettei tarvinnu kesärenkaisiin ostaa uusia kumeja kun oli vähän huonompi rahatilanne... nooh, nytpähän voin myydä nekin vanteet pois ja samalla vaikka sen vararenkaankin! Pärkäle

No, alkuperäinen rengas kyytiin ja kylälle. Ukki otti renkaan hoiviinsa ja minä pääsin lähtemään isän autolla töihin. Kaikki hyvin, toistaiseksi!

Mutta se ei nyt ollut tämän kirjoituksen pääasia vaan se, että minullta on perjantaina työhaastattelu Helsingissä asti!! :) Viime perjantaina tein hakemuksen henkilöstövuokrausfirman kautta ja jo noin 10 minuutin päästä minulle soitettiin:

"Olitte tänään tehnyt meille hakemuksen."

Pikkusenko olin puulla päähän lyöty, joo... kymppi minsa sitten :D

Niinpä sitten sovittiin työhaastattelu perjantaille. Kylläpä meinaa jänskättää. Välimatka sieltä tulevasta kodista Hesaan on suht. pitkä, mutta toisaalta aikaa ei taida mennä paljoa enempää kuin nykyäänkään Kiuruveden kylänperukoilta Iisalmeen. 

Kyseessä olisi 4kk pesti, joten sitä matkaa kyllä jaksaa sen aikaa ajaa ja jos vaikka sinne kouluunkin pääsen tammikuussa niin katsoo sitten, että miten se lähtee käyntiin sen työn ohessa ja että haluanko enää samankaltaista työtä käydä koulun ohella vai menenkö töihin esim. kassalle.

This sounds good! Pikkuhiljaa alkaa asiat järjestäytymään :)

Koulun penkkiinkö?

Huiiiiii! 

Aamulla täyttelin hakemuksen Kymenlaakson ammattikorkeeseen, tradenomiksi aikuislinjalle yritän päästä. 

Vähän meinaa kyllä jänskättää, että miten käy. Valintakoe olisi 30.10. jos sinne asti edes  pääsen ja sieltä kun olisi suoriutunut niin 22.11. ilmoitettaisiin sitten, että onko päässyt kouluun vaiko ei. Jos pääsen niin tammikuussa 2014 sitä istuttaisiin jo koulun penkillä! 

Jos tähän kouluun nyt pääsen niin se olisi kyllä piste i:n päälle minun suunnitelmissani :)

Apujoukot ovat myöskin jo puolestani kyselleet töitä täältä tulevasta asuinkaupungistani. Täytyy itse vain käydä juttelemassa pääjehulle jossain vaiheessa. Kyseessä siis perus s-ryhmän pienkauppa. Pidän asiakaspalvelusta, varsinkin kun siihen ei liity ruoanlaittoa (kuten joskus ollessani abc:llä töissä...). 

Jos pääsisin koulun ohella myös töihin, niin olisi se kerrassaan mahtavaa, sillä aikuiskoulutus sisältää vain kolme lähipäivää kuukaudessa. Tällöin aikaa olisi myös työskentelyyn. Tulevaisuuden haaveena on myös päästä harjoitteluun kentien ProAgrialle tai jonnekkin tilitoimistoon, mikä on erikoistunut maatilojen kirjanpitoon. Myös verotoimiston maatalouspuoli olisi ihan mielenkiintoinen.

Ihme hinkuhan tässä on ollutkin jo päästä taas koulun penkille... melkein pelottavaa, mutta kaippa sitä haluaa oppia lisää ja varsinkin tässä vaiheessa sitä alkaa jo ymmärtää, että ei se koulu ikinä pahasta ole. Vaikka kyllähän ihmiset pääsevät etenemään työurallaan ilman kouluakin, mutta joskus se koulu tuo mukavaa vaihtelua ja erilaista haastetta.

Elämä on kompromisseja

On tullut taas "pieni" tauko pidettyä tässä kirjoittelussa, mutta tästä on hyvä taas lähteä!

Olipahan kerrassaan huvittava lukea tuo aiempi postaus kesän suunnitelmista. No mitkä kaikki toteutui...

1) talon ulkovuoriremppa ja uusi kuisti

2) Tipo astutettiin Lass Zefyrillä, mutta ei tullut kantavaksi

3) juhannus Koivujärvellä!

4) raveissa tuli käytyä (mm. Vieremän juhannusravit, Ylivieskassa jne.)

5) pidin hauskaa!

Eli navetan remppaamiset jäi, en käynyt Särkänniemessä enkä Linnanmäellä, enkä myöskään Kuninkuusraveissa.

Mutta kyllä minun kesä oli silti yksi parhaista mitä on ollut :) Kesän mittaan on myös vahvistunut käsitys siitä, mitä elämältä jatkossa haluan. Suunnitelmia on tehty ja uusia unelmia luotu.

Mistä lähtisin kertomaan? Alusta?

No en tiedä voiko sitä pieneksi päätökseksi sanoa, kun lähdin ensimmäistä kertaa käymään tuolla tuntemattomalla alueella, jota Etelä-Suomeksi kutsutaan. Olihan siellä tultu aiemminkin käytyä ja monta kertaa, mutta ei juuri tällä tietyllä alueella. Alueella, jonka rajojen sisäpuolelta löysinkin sitten sen elämääni mullistavan ihmisen :) 

Näiden tapahtumien seurauksena olen päättänyt muuttaa ja jättää kotikaupunkini (vaikka vielä vuosi sitten kovasti uhosin, että ikinä en muuta enkä varsinkaan miehen takia... upsi daisiii). No tämä päätös muuttamisestahan on saanut aikaan aikamoisen lumipalloefektin, mutta siis positiivisen sellaisen :)

Nyt on tullut myös puheeksi se kuinka olen tähän mennessä asioita saavuttanut ja kuinka nyt jätän ne taakseni. On tullut osaltaan kritiikkiä ja osaltaan taas kannustusta muutokseen. Myös "huonompi osapuoleni" on kokenut huonoa omaatuntoa siitä, että "pakottaa" minut muuttamaan pois kotiseudultani ja jättämäään saavutukseni taakseni. Tätä minä en ymmärrä, koska loppujen lopuksihan on kyse minun valinnastani. 

Okei, pienestä asti olin haaveillut maatilasta, koirasta, kissasta ja hevosesta (ja etenkin juuri tästä hevosesta mikä minulla juuri on), saavutin ne. Kuulostipa erittäin lesolta... Mutta kumminkin - saavutin ne mitä olin aina halunnut. Nyt muuton ollessa edessä minun pitää luopua monesta, kuten siitä omasta pikku mörskästäni keskellä ei mitään sekä jättää rakas Hitleria-kissani sekä äkäinen vanha tammuskaiseni äitini ja isäni hoitoon. 

Nämä on ne asiat joista luovun, se on se hinta minkä maksan kun haluan muuttaa. Se on se hinta minkä maksan toteuttaakseni uutta unelmaani - haluan asua ja elää yhdessä apinamieheni kanssa. Ja toteuuhan minulla siltikin aiempia unelmia, nimittäin;

a) muutan maatilalle 

b) saan ottaa sinne joskus hevosen kunhan tilat ovat valmiita

c) olen onnistunut puhumaan itselleni jo kaksi hallikissaa

Nyt kaikki ihmettelee, että miksi en voi viedä entistä hevostani ja kissaani mukanani vaan hommaan uudet. Noh, apinamieheni luona ei ole vielä valmiita tiloja hevoselle ja Tipo toimittaa jatkossa seurahevosen virkaa isäni luona, joka aikoo hommata jossain vaiheessa itselleen nuoren hevosen mitä laitella. Miekkoseni sukulaisissa on myös allergisia ihmisiä ja osa niin pahasti allergisia etteivät voisi enää taloon sisään astua jos siellä kissa elelisi. Ja Hitleria kissani, joka on tottunut nukkumaan unensa levollisesti sisällä lämpimässä, ei suostuisi enää asumaan ulkona saati hallissa. Enkä halua myöskään raahata sitä enää tuntemattomaan varsinkaan kun se on nyt niin hyvin kotiutunut nykyiseen kotiini. Ja äiti toivoi jo alunperinkin, että jättäisin kissani hänelle seuraksi.

Yksi asia on mistä en luovu ja se on Rita

Tämä karvainen nelijalkainen, kuolaava sellainen, on se ainut asia mistä en yksinkertaisesti pysty luopumaan vaan vien sen mukanani.

Olen tullut siihen tulokseen, että elämässä et voi saada kaikkea mitä haluat, vaan elämä on täynnä kompromisseja. Mutta se on tärkeintä, että tiedän tekeväni oikein. En halua myöhemmin katua sitä, että tein vääränlaisia valintoja.

Ja näillä päätöksillä mitä nyt olen tehnyt tiedän pystyväni tieni lopussa miettimään elettyä elämääni ja hymyilemään tyytyväisenä. 

Ja tähän loppuun niin kliseinen laulu kuin Jon Bon Jovin "This is my life", mutta näinhän se menee :)

Kesän suunnitelmia

Mitäpä kesä tuopi tullessaan?
Vaikka sun mitä, sanon mitä. Joka paikkaan pitäisi keritä, ehtiä tehdä vaikka mitä ja silti vielä jaksaa töissäkin käydä.

Mistä alkaa kesä? Ehkä tästä vapusta? Vaikkei ilma ihan keväiseltä tunnukkaan, kun vettä tulee koko ajan taivaan täydeltä. Tosin tällä hetkellä jopa aurinko paistaa (Y)

Ensimmäinen kevään merkki minulle oli kumminkin sen, kun rupesin selailemaan orisuosituksia ja -mainoksia. Aletaan taas olla lähellä sitä aikaa, kun sellainen oripoijjan ketale pitäisi sulhaseksi valita tammuskaiselleni. Orivaihtoehtoja on erittäin paljon, pitäisi vaan löytää juuri se sopiva.

Tässä pari vaihtoehtoa, jotka ovat etusijalla valinnassa:

Jailhouse Joey
Frank The Hands
Super Fling

Siinäpä sellaisia. Super Fling olisi sellainen ori, josta todellakin haluaisin varsan, mutta se astuu Nakkilassa saakka eikä sitä saa siirtona. Joten Tipo pitäisi kuljettaa Nakkilaan saakka, eli Länsirannikon tuntumaan. Varsahan tulisi jäämään isälleni, eikä minulle, joten lopullinen päätös kuuluu isälleni. Ja kyllähän hän on kovasti tammaa lähdössä viemään vaikka oriitta ei ole tarkemmin tutkinut, mutta tuntuu luottavan minun sanaani (mitä kyllä ihmettelen kovasti).

Näiden paritushommien lisäksi kesäni sisältää myös talon sekä navetan remppaamista. Asuintalon ulkovuoriremppa aloitettiin jo viime kesänä, mutta vielä on etupuoli uusimatta. Vanha ulkoeteinen puretaan pois ja tilalle rakennetaan samanlainen, mutta järkevämmällä ratkaisulla. 

Navetan lattia pitäisi piikata auki ja sitten valaa uudestaan ja sisäkaton materiaalia luultavasti vaihdetaan ja kattoa muutenkin korotetaan. Sittenpä se pitäisi kai karsinoiden seinät pystyttää. Vielä on auki, että laitetaanko tulevaan talliin automaattivesikuppeja vai pysytäänkö perinteisessä sankkojuotossa. 

Automaattiset vesikupit ovat siitä hyviä, että sinun ei tarvitse olla koko ajan kantamassa hevosille vettä, mutta niissä on myös huonoja puolia:
- putket saattavat helposti jäätyä talvella
- et pysty seuraamaan yksilön vedenjuontia
- kupit ovat vaikeampi pestä

Sankkojuotolla näet jokaisen hevosen vedenjuontimäärän ja näin ollen voit ruokinnassa ottaa huomioon hevosen vedentarveen esim. lisätä suolanmäärää jolloin luonnollisesti hevonen juo enemmän vettä. Sankot ovat helpompia pestä ja uusi sankko ei maksa malttaita. Mutta tästäkin löytyy miinuksia:
- jos sankko ei ole kiinni seinässä niin helposti hevonen alkaa leikkiä vedellä ja kaataa sankon -> karsina aivan lillua
- pitää seurata ja täyttää (toisaalta en voi lukea miinukseksi, koska tapana käydä tarkistamassa vesi useasti päivässä)
- myöskin veden jäätyminen

Luultavasti tulen ehottamaan sankkojuotossa pysymistä. 

Karsinoita tulevaan talliin tulisi 4-5, riippuen tehdäänkö yhdestä varsomis/toipumiskarsina. Pesupaikka on pakollinen! Sitä minä olen vaatinut alusta asti ja onneksi isukkini on täsmälleen samaa mieltä kanssani.

Karsinamalliksi olen ajatellut ihan peruskarsinaa, ritilät ylhäällä ja vahvaa vaneria/puuta/tms. alhaalla. 

Toki kaiken tämän remppaamisen ja työn ohella haluan pitää myös hauskaa! Tietysti, kuuluhan lomailu ja hauskanpito myös kesään. Haluan käydä juhlistamassa Juhannusta iki-ihanalla perinteisellä Koivujärvellä! Haluan käydä myös jossain huvipuistossa esim. Särkänniemessä sekä tietysti Kuninkuusraveissa Kuopiossa sekä monissa muissa raveissa. 

Tällaisia suunnitelmia minulla :) Talkoolaiseksi saa ilmoittautua! :D

Uusin asukkini - Tytti

Tässäpä esittelyä hiukan uudesta tulokkaastani, Tytistä.

Aatamin Tytti

"Tytti"

Suomenhevonen

Ikää 12 vuotta

Nimestäkin päätellen tammuskainen kyseessä

Sukua ja tarkempia tietoja voit katsella myös täältä.

Tytti tuli minulle ylläpitoon 14.4.2013 ja "sopimuksen" päättymisestä ei ole tietoa. Tamma saapi ilmeisesti olla minun luonani niin pitkään kun vain viihtyy.

Tytillä on aiemmin yritetty radoille, mutta huonolla menestyksellä. Pätkänopeutta tammalta löytyy aivan hirvittävästi, mutta omistajan mukaan treenissä ja ruokinnassa oli aikoinaan puutteita jolloinka putte ei yksinkertaisesti vain pärjännyt radoilla. 

Elikkäs nyt olis tarkoitus ruveta tammaa laittelemaan ja vielä kerran kokeilla radoille. Jos on päivänselvää, että Tytti ei radoilla pärjää niin sitten olisi edessä astutus ja kimppavarsa nykyisen omistajan kanssa!

Yhteinen taipaleemme on alkanut ihmeen hyvin ellei huomioon oteta ensi-illan karkailuja tai karsinan oven hajoittamista ensimmäisenä aamuna. Vaikka Tytti on hiukan tollukan oloinen maastakäsin käsiteltäessä on se kumminkin unelma ratsastaessa ja ajaessa. Perussuokkiravurihan se kylläkin on - hiukan kova suustaan ja tykkää lähteä painamaan, mutta yllätyin silti sen hyvästä luonteesta liikuttaessa. 

Tytin minulle tullessa oli sillä kaviot jääneet hiukan huonommalle hoidolle, joten niitä fiksaillessa meni yksi päivä ja hampaatkin katsottiin siinä samalla. Takasissa on nyt jo kesäkengät urilla ja etusiin on tarkoitus iskeä kenkää kunhan kavio kuluu itsestään hiukan ja ettei jaloille tule liian suurta asentomuutosta nopeasti, kun etukaviot olivat alussa kuin lapiot ja nyt niitä pikkuhiljaa vuollaan oikeaan asentoon.

Maanantaina Tytille iskettiin pitkästä aikaa kärryt perään ja kyllä meinas tamma käydä kuumana jo katoksessa. Huomas kyllä, ettei kärryjen edessä ole pitkään aikaan ollut, mutta menohaluja riitti. Isäni ajoi Tytillä ja itse ratsastin omalla tammallani, Tipolla. Lenkin pituus oli n. 6-7km ja hevoset toimivat yllättävän hyvin vaikka vauhtia välillä piisasikin.

Kaikin puolin mukava tamma, joka osaa olla välillä aika tollukka, mutta toimii silti :) Innolla odottaen tulevia hetkiä!

Luopuminen

Ihmisillä tulee elämässä väistämättä vastaan tilanteita, joissa pitää päättää haluaako luopua tietyistä asioista. Oli se sitten ihminen, lemmikki, tavara tai asia. 

Nämä tilanteet ovat aina haastavia ja laittavat yleensä luonteen, periaatteet ja arvot koetukselle. Varsinkin joissain tilanteissa pitää osata sijoittaa oma hyvinvointinsa toisten hyvinvoinnin joko etusijalle tai toissijalle. Joillekin tavara (tunnerikas esine tms) tai asia (muisto, kaipuu, kateus jne.) aiheuttaa yhtä vaikean luopumisen tuskan mitä toiselle esimerkiksi lemmikistä luopuminen. 

Näkisin, että luopumisia on kolmenlaisia:
(tosin jokaisella ihmisellä on omat näkemyksensä)

Luovutaan jostain... 

1) ... asettamalla oma hyvinvointi etusijalle vaikka se ei välttämättä olisi toisen hyvinvoinnin kannalta niin hyvä.

2) ... toisen hyvinvoinnin asettaminen oman hyvinvoinnin edelle.

3) ... täysin oman hyvinvoinnin turvaamiseksi.

Helposti sorrumme arvostelemaan muita heidän päätöksiensä takia tajuamatta kuinka paljon ihmisen on täytynyt miettiä ja pohtia syitä; luopua vai ollako luopumatta? En väitä ettenkö itse olisi sortunut samaan arvosteluun, tottakai olen, mutta näin jälkikäteen sitä on tajunnut olevansa idiootti. 

Henkilökohtaisesti suurin luopumisen hetkeni oli, kun jouduin antamaan lopettamispäätöksen rakkaalle ensimmäiselle varsalleni Nortille. Nortin tapauksessa minun oli ajateltavana ensimmäisenä varsan parasta oman itsekkyyteni sijaan.

Nortti oli hiano miäs! Hänen muistoaan kunnioittaen <3

Ihmisistä luopuminen on tietysti aina myös rankkaa (huom. silloin kun kyse on elossa olevasta ihmisestä), mutta olen siihen tulokseen tullut tämän tähän asti eletyn pienen elämäni aikana, että kun puhutaan ihmisistä ja eläimistä niin eläin on aina se viattomin, joka tuskin tahallaan on mitään pahaa sinulle tehnyt. Toisin kuin ihminen, jonka perusluonteeseen sattuu vain joskus kuulumaan toisten vahingoittaminen henkisesti ja/tai fyysisesti. 

Sitten kun kyse tulee päästää rakas ihminen toiselle puolen, esim. elintoimintoja ylläpitävän koneen irrotus tms., on asia tietenkin erittäin rankka verrattuna eläimestä luopumiseen. Koska ihminen on aina ihminen ja erittäin rakas useimmissa tapauksissa. 

Nämä ovat niitä tilanteita joista pitää vain yrittää selvitä.

Luopuminen merkitsee myös uuteen tilanteeseen tottumista ja sen hyväksymistä. Tässä vaiheessa joko tulet surulliseksi tai tajuat kuinka paljon parempi tilanteesi sillä hetkellä on kuin aiemmin.

Aina tilanteesta ei pääse voittajana, mutta usein nämä tilanteet vahvistavat ihmisiä tavalla tai toisella. Osa saattaa hajotakkin, ehkä lopullisesti, mitä en toivo kyllä kenellekkään oli kyse mistä tahansa.

Tulipas taas erittäin tekstiriittoinen postaus, seuraavana kumminkin luvassa hevosaiheinen (toivottavasti saan kuvattua tarpeeksi) postaus, koskien uutta tulokasta Haukka-ahossa - suokkitamma Tyttiä nimittäin. Sitä odotellessa!

Vaikeita päätöksiä

Kyllähän tämä oli jo tiedossa, se oli vain ajan kysymys, mutta kyllä se silti tuli yllättäen eteen.

Joudun raskain sydämin luopumaan rakkaasta ensimmäisestä varsastani, Noisy Boy alias Nortista. Viime vklp auttoi päätöksen tekemisessä näinkin pian, sillä oripoikaa harjaillessani päätin kokeilla tunnustella tätä kipeää polvea, missä se synnynnäinen vika on. Siinäpä kävikin sitten niin, että poikalainen ei antanut polveensa koskea vaan rupesi riehumaan. Asettumisensa jälkeen varasi painon normaalisti kipeälle polvelleen ja aiemmin huomaamani muljahtuminen tapahtui nyt paljon voimakkaammin hirveän poksahdus-äänen saattelemana. 

Näiden tapahtumien perusteella ja jatkoa ajatellen päätän luopua Nortista. Päätös ei ollut helppo, mutta se oli nopeasti tehtävissä, koska en halua hevosen elävän kivuissa enää yhtään enempää. Kyseessä on kumminkin kasvava orihevonen, joka vielä saattaa kaksinkertaistaa massansa ajan saatossa. Ja hevonen, joka saattaisi kestää oman painonsa, mutta tuskin tulisi ikinä kestämään liikuttamista. Ja tosiasiahan on se, että hevonen on oikea rahareikä ja vaikka se ilkeältä kuulostaakin niin mitä hyötyä on hevosesta, joka saattaa hajota pelkkänä pihakoristeena ollessaan?

Luvassahan tulee olemaan itkuntäyteinen päivä, kun Nortti viimeiselle matkalleen lähtee, mutta semmosta se elämä näiden eläinten kanssa on. Ei sille voi mitään. Se on suunnattava katse tulevaisuuteen ja toivottava, että seuraava varsa syntyy terveenä.

Jotta toinen rakas hevoseni ei jäisi yksin, olen hänelle seuralaiseksi hommannut suomenhevostamman, Tytin. Tammuskaiset pääsevät siis taas valtaan Haukka-ahossa. Toivon, että Tipo ja Tytti tulevan keskenään toimeen.

Tytillä on mahdollista kokeilla vielä radoille, tosin tamma on ollut nyt liikuttamatta parin vuoden ajan, mutta siitähän se treeni taas lähtee käyntiin. Kokeillaan mihin saakka päästään :)

Kunhan tämän sh-tamman saan Haukka-ahon pihapiiriin, lupaan hänestä ottaa kuvia ja kertoa lisää kunhan tamma tosiaan itse konkreettisesti seisoo pihassani. 

Muistoja, muistoja, onnellisia sellaisia. Nortti, ikuisesti muistoissani, sydämessäni <3

Evanescence - My Immortal

This must be a dream

Basic Element - This Must Be A Dream

Joo'o, siltähän tämä nykyhetki tuntuu vaikkei se unta olekkaan. Ei meinaa pienen ihmisen päähän mennä se, että mitenkä kaikki on niin paikoilleen loksahtanutta. Huh huh!

Pääsiäisviikon tiistai oli tapahtumarikas päivä! Kävin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan uimassa ystäväni kanssa ja iski kyllä taas sellainen vesipeto-geeni, että pakko on uiminen ottaa tavaks. Samaisena iltana minulle saapui myös kauan odotettu vieras (ja jännitetty). On se vaan jännä, mitenkä sitä pystyy käyttäytymään toisen seurassa niin luonnollisesti vaikka edellisestä näkemiskerrasta oli pidempi aika.

Keskiviikkona töistä tullessa minua odotti katettu pöytä ja ruoka valmiina! Täydellisyyttä, sitä se oli. 

Torstaina tapahtui sellaista mitä ei ollut aiemmin tapahtunut, ei ikinä. Minä sitten possautin mamman "uudella" Völvöllä toisen auton persiiseen. Kylläpä vitutti. Illallahan se olikin sitten sokka irti!

Petri Nygård - Päästän höyryy

Pääsiäisviikko oli ihan mahtavuutta! Ei vois paremmin viikko kulkea (ellei huomioon oteta tuota pientä peräänajoa).

Tästä nyt tuli tälläinen hehkutusteksti, mutta haittaakse? Kirjoitan varmaan jo toista heti perään, kun en kehtaa monta erilaista asiaa iskeä samaan tekstiin, jäänyt tämä kirjoittelu taas hiukan vähemmälle, mutta kyllä tää tästä!

Erittäin aurinkoista ilmaa luvassa niin säässä kuin mielentilassa!

Näihä se on!

Pitempi väli kerkesi vierähtää edellisestä kirjoituksesta, mutta hengissä ollaan silti! (Y)

Paljon on kerennyt tapahtua reilun viikon aikana ja sitä on huomannut tulevansa vain iloisemmaksi ja iloisemmaksi päivä päivältä. Miksiköhän?? I wonder... 

Minähän en ole kyseisessä videossa, mutta kyseisestä kappaleesta ei löytynyt mitään muuta videota.

Joten, kuunnelkaa älkää katselko!

Viikon aikana sain myös kauan kaipaamani harjalaatikon! En toki sitä itse hommannut, vaan superihana ystäväiseni sen minulle antoi ja se sisälsi kaiken lisäksi lisää harjoja. Harjat on nyt kokeiltu ja todettu hyviksi. Ja visusti piilotettu harjalaatikon sisälle koirien ulottumattomiin. Kuvia oisin taas voinut napsia, mutta jätin rakkaan kamerani yöksi autoon ja senhän tietää mitä siitä seuraa. Ja akun laturia en ikinä muista porukoilta ottaa mukaan.

Tipokin sai kynsikäsittelyn viime vklp:na ja siinä samassa tuli myös hampaat raspattua. Pari piikkiähän sieltä löytyi, mutta eipä löydy enää! Ja kun kerran vauhtiin päästiin, niin korjattiin myös Nortin hajoittama laitumen portti. Nyt asennettiin semmosen puuportti, että jos läpi meinaa tulla niin hajottaa kyllä itsensä siinä samassa. Hyvinhän tuo on siellä pysynyt vielä tähän mennessä.

Lauantaina vaihdettiin myös järjestystä pienessä mökissäni, serkkusein apunain. Tuli ihan fresh-olo, kun järjestys vaihtui. Se on jännä, miten tuollaiset pienet asiat vaikuttavat mielialaan.

Perheessänihän tapahtui myös muutoksia viime viikolla, oli ns. koirien vaihtoviikko. Riki lähti lihotukseen ja minulle tuli Siru-niminen samojedinarttu ns. koulutukseen. Jos en ennen ole tyhmää koiraa nähnyt niin nyt olen. Tai no ei Siru ole tyhmä, ainakaan kovin paljoa, sille ei vaan ilmeisesti ole oppi mennyt tarpeeksi hyvin perille. Saas nähdä, että miten tässä tulee käymään!

Jotennii taas niin jännä olo, jännittämistä tai muuta sellaista ilmassa. Mutta tärkeintä kait on se, että hymyilen typerästi vähän väliä. Toki välillä myös höyryän, mutta perusmielentila on semmonen virkeä ja tyytyväinen. Toivottavasti tälläinen jatkuu. Mutta tosiasiahan on se, että jos itse on onnellinen niin sitä iloa pitää myös jakaa muille :) Vaikkakin jotkut ihmiset ottavat sen pröystäilynä, mutta kyllä minun mielestä hymy päivässä tekee ihmeitä.

Meni ja vilkutti mennessään

Sellainen oli meikäläisen viikonloppu!

Suoraan sanottuna meni ja vilkutti mennessään! No ei, kyllä mä ihmeen paljon sain aikaseksi viikonloppuna, mutta silti tuntuu, että se meni minulta ohi.

Perjantaina oli perus mässäilypäivä, lauantaina suursiivouspäivä, hummailua Tipon kanssa + työkeikka paikallisessa ravintolabaari Hovissa, missä esiintyi Yölintu -bändi. Porukkaa riitti, joten myös töitä riitti. Valitettavasti selkäni ei vain meinannut tykätä siitä työmäärästä, joten viimeiset minuutit tehtiinkin irvistellen.

On se vaan jännä, mitenkä tuo ihminen muuttuu humalatilassa ollessaan (huom. ei päde kaikkiin). Osasta tulee puheliampia, osasta hiljaisempia, osa alkaa uhoa ja toiset taas ovat "kaikkien kavereita". Osa ei ymmärrä mitä "Ei" tarkoittaa ja ehkä kuulevat sen korvissaan "Kyllä, oi kyllä!" Tämän asian huomaa varsinkin ollessaan itse selvinpäin kaikkien niiden humalaisten ihmisten keskuudessa. Ei siinä, en minäkään mikään huippu luonne varmasti ole humalassa ollessani, mutta hei... rajansa kaikella.

Vielä tuosta siivoilusta, hubaa! Sen päivän tunsin, että mökkini on siisti ja siellä pystyy ihminen elämään. Seuraavana päivänä itkin - oliko työni turhaa? No eihän se tietenkään ollut, mutta jännästi sitä karvaa noista elukoista irtoaa. Vaihtoehtohan olisi sulkea ne esim. eteiseen, että eivät pääsisi olohuoneen ja keittiön puolelle, mutta miksipä niin tekisin, kun ne on tähänkin asti saanneet joka puolella taloa kierrellä.

Puupalikka ja sen hakeminen - Ritan intohimo
© Piia Remes

Sunnuntaina olikin sitten Nortin vuoro päästä käsittelyyn, poikaselta vuoltiin/raspattiin kaviot oikeaan mittaan ja asentoon.

Ilmeestä päätellen Nortti ei ollut kokoaikaa kovin yhteistyöhaluinen
© Piia Remes

Tarkoitus olisi lähiaikoina iskeä Nortille kaikki valjaat selkään (suitset, rintaremmi, silat ja ohjat = silakompletti) lukuunottamatta enää vain kärryt. Nythän sillä on kaikki muut olleet päällä paitsi ohjat. Siitäpä se alkaisikin sitten totuttautuminen suuhun kohdistuvaan paineeseen ja tajuaminen, että mitä milloinkin pyydetään. Luulen, että poikanen tajuaa kääntymisen merkit heti, mutta hiljentäminen ja pysähtyminen saattaa sitten ollakin ihan asia erikseen. Nortilla kun tuntuu noita menohaluja riittävän!

Sinä iltana näkyi muuten myös aivan mahtavat revontulet! Harmikseni en niistä kuvaa saanut, mutta eipä ole sellaisia tullut katseltua pitkiin aikoihin. 

"Revontulet ovat kuolleiden ihmisten elämään jääneitä sieluja. 

Revontulet kuuntelevat ja ymmärtävät ihmisiä,

 ja siitä syystä revontulten läsnä ollessa tulee olla täysin hiljaa. 

Niiden pilkkaaminen tai sormella osoittaminen on ihmiselle viimeinen virhe. 

Naiset eivät saa kulkea revontulten aikaan paljain päin, sillä leimut saattavat napata tukasta

 ja viedä mennessään. Revontulten alla siitetty lapsi on poikkeuksellisen onnekas."

Tuossapa pieni infopätkä, mitä eräs sivusto sanoo revontulista. Eniten kiinnosti tietysti tuo kohta "Revontulten alla siitetty lapsi on poikkeuksellisen onnekas." 

Myös lasten elokuvissa kerrotaan revontulilla olevan jokin maaginen vaikutus, esimerkkinä Karhuveljeni Koda:

Muutoksen tuulia?

Se tunne, kun tajuat, että ehkä elämäsi voisi jatkua muualla kuin Savossa, siinä mökissä, jota olet pitänyt kotina jo puolitoista vuotta. Olen koko pienen ikäni ollut vannoutunut savolainen ja ennen kaikkea olen aina halunnut asua nykyisellä kotipaikkakunnallani, mutta näin vaan se elämä tuo uusia ajattelutapoja esille. 

Kaiken tämän uuden ajattelutavan mukana tulee tietysti myös epävarmuus sekä erilaiset pelot;

"Kaikki tuttu ja turvallinen jäisi Savoon, siellä kaikki olisi uutta."
"Entä kaverit? Parhaimmat, rakkaimmat kaverini jäävät tänne..."
"Entä jos jokin menee pieleen? Entä jos pilaan kaiken?"

Entä jos, entä jos, entä jos... tätä litaniaa voisia jatkaa vaikka kuinka mahdottomasti. Entä jos minun olisi nyt kumminkin aika kokeilla jotain uutta eikä kangistua itse asettamiini kaavoihin?

Tästä päästäänkin siihen, että tällä kertaa, kun on mahdollisuus, että muuttaisin satojen kilometrien päähän on myös läheiset ihmiset reagoineet eri tavalla kuin aiemmin. Ymmärrän heidän reaktionsa ja varmaan itse reagoisin aivan samalla tavalla, jos joku heistä päättäisi kerätä kamppeensa ja muuttaa kauemmaksi minusta.

"Kyllä sä iskäpappa oot aina se kaikista komein." - Mira 22 v.

Se on jännä, miten aiemmat kokemukset vaikuttavat nykypäivään. Osittain negatiivisesti ja osittain positiivisesti. 

Voin sanoa, että saatan olla hiukan tunnevammainen siinä mielessä, että minun on vaikea osoittaa tunteitani juuri kenellekkään saati vastaanottaa niitä oikealla tavalla. Tunteiden tunnustuksen jälkeen saatan yhtä hyvin sanoa "Cool bro, good for you" vaikka mieli tekisi sanoa jotain aivan muuta, kumminkaan uskaltamatta sitä sanoa. 

Jotenkin niin outoa ja huvittavaa tuntea tällä tavalla taas pitkästä aikaa. Tosin en voi sanoa, että olisin juuri tällä tavalla tuntenut aiemmin, koska Nyt tiedän, minkälaista ihastuksen pitäisi olla oikeaa henkilöä kohtaan, johon voit luottaa ja voit puhua mitä vain tietäen, että ne pysyvät teidän kahden välisenä asiana. 

Nyt viime päivinä on tullut puhetta, että mitenkä asiat voisivat olla toisin. Mitenkä tietyillä valinnoilla on vaikutusta ollut siihen, että ollaan oikeasti alettu juttelemaan ja lopulta tavattu. En yleensä ole kovin uskovainen tms, mutta nyt voisi melkein sanoa, että kohtalolla oli korttinsa pelissä, eikä harmita yhtään.

Bla bla bla

"Maanantai

Kuin tuijottaisi hyvää persettä ja sitten sen omistaja paljastaa naamansa!" 

Eiku hittolainen, nyt onkin jo tiistai. Mutta nytpähän on maanantaikin jo kokonaisuudessaan koettu. Viikonloppu menikin hujauksessa, perjantai käsitti metsästysseuran kokousta, porukan kokoontumista Haukka-ahoon ja käväisemistä paikallisessa pubissa Havannassa. On muute laatumesta, aina on menoa ja meininkiä!

Perjantai, kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

Lauantaina luokseni saapuikin pari amisaikaista kaveria. Tuli siinä juoruilun sivussa heppailtua ja tehtyä aivan mahtavaa ruokaa! Ja koska olen erittäin mainio emäntä, nukahdin sohvalle kun vieraani katsoivat elokuvaa ja mitä ikinä tekivätkään.

"Talon väki nukku, sinä ja koirat, ja vieraat oli itekseen." 

Brilliant, Mira, brilliant! :'D Kieltämättä tuli hiukan epäonnistunut olo, mutta kun väsytti! Mutta ehkä vika olikin aivan älyttömän hyvässä ruoassa! Anu nimittäin ehdotti sellaista ihmettelyä aiheuttavaa ruokaa kuin munakoisopizzat.

Vaikka ulkonäkö oli hiukan väritön, oli maku sitäkin mahtavampi ja herkullinen!

Kuten aina, ruokaan riittyi hiukan ennakkoluuloja, mutta olisihan se pitänyt jo arvata, että ne oikeasti olivat hyviä. Tietysti iltaan kuului myös suklaata, sipsiä yms. mässyä.

Seuraavana kuvakoostetta vklp:sta:

Rita - sohvan valloittaja

Kun ei millään haluais!

Herra Itsepäinen "täysissä" varustuksissa

 Kiitos Hetalle kuvista :)

Valmentajana jännittämässä

Kerroin tässä aiemmin omasta kasvatistani, Nortista, jonka tulevaisuuden suunnitelmat romuttuivat takapolvesta paljastuneen laajan luunhaurastuman johdosto. Mielessä oli ollut, että en välttämättä hommaisi muita hevosia enää Tipon ja Nortin lisäksi, koska molemmilla voisin ajella/ratsastella mielin määrin. Ja Nortin kanssa pääsisi vielä tositoimiin radoille koittamaan. 

Nyt kumminkin on tullut haaveeksi hankkia yksi ihan treenattava ravuri. Jota saisi laitella, seurata kehitystä, kokeilla mitenkä hevonen toimii radalla niin hiiteillä kuin sitten tositilanteessa startissa. 

Valmennuksessahan kaikki ei mene niin kuin on suunniteltu, niin kuin ei muutenkaan koko elämässä, mutta se yrittämisen halu on jotain sellaista mitä en pysty kokemaan esimerkiksi enää Tipon kanssa. Tipo on syntynyt vuonna 1997, joten ikää siltä löytyy 16 vuotta, mikä ylittää kilpailuiän kirkkaasti. Nortin tulevaisuudesta vuorostaan ei ole vielä mitään takuita.

Olen miettinyt mahdollisuutta ihan uuteen omaan hevoseen (kenties kimppahevonen) tai liisinki-hevoseen, jolloin omistajuus ei siirtyisi minulle muuta kuin omistusoikeuden vuokraajana. Olen nyt katsellut vähän kaikenlaisia ilmoituksia, mutta pääasiassa tarkoituksena oli hankkia lämminverinen ravuri, lyhyemmin lv. Ei ole väliä, onko kyseessä sitten tamma, ruuna vai ori, kunhan yksilö olisi toimiva pakkaus. 

Koska jokainen hevonen on yksilö, ei treeni voi välttämättä olla samanlaista kuin muilla hevosilla. On löydettävä juuri sille hevoselle käypäinen treenimuoto/-tapa ja yritettävä edetä sen voimin. En osaa itsekkään oikein sanoa, miksi hurahdin raviurheiluun. Jotenkin se on aina ollut lähempänä ja intohimoisempana harrastuksena kuin ratsastus. Toki raviurheilussakin ratsastetaan, mutta eri tyylillä ja tavalla. 

Tipo aikoinaan huippukunnossa

Suurin syypää tietysti raviurheiluun hurahtamiseen on isäni ja hänen veljensä, jolta myös Tipon hommasin itselleni. Pienestä pitäen kuljin niin hiitti- kuin ravireissuillakin mukana. Lopulta rupesin myös itse ajamaan hevosia pihassa sekä hiiteillä radalla. Siitä kait se sitten lähti, takaisin ei ole paluuta. 

Mitenkähän selittäisin sen tunteen, kun saat seurata valmentamasi hevosen kehitystä? Se pitää ehkä kokea, että sen todella ymmärtää. Sama pätee tietysti kaikkien muidenkin hevosten kanssa, oli ne sitten ratsuja tai ravureita, pullaponeja tai kilpahevosia. Kuka tahansa ymmärtää sen onnistumisen tunteen, kun monen treenikerran/yrittämisen/epäonnistumisen/harjoittelun jälkeen onnistut yhdessä hevosen kanssa! Se tunne, kun sinut täyttää järjetön ilo ja ylpeys omaa hevosta kohtaan, kun se toimii. 

Tämän tunteen olisin halunnut kokea Nortin kanssa. Se, kuinka olisit saanut seurata oman kasvattisi kehitystä syntymästä radoille saakka. Toki, mikään ei ole mahdotonta. Ties vaikka tapahtuisi ihmeparantuminen ja Nortin polvi kestäisi treenaamista - haluan uskoa ihmeisiin ja toivossa on hyvä elää. 

Setäni hevonen, jota saatoin seurata varsasta asti nykyhetkeen

Katsellaan, mitä tuleman pitää. Toivon, että löytäisin treenihevosen jo kesäksi, mutta ikinä ei tiedä mitä elämä tuo tullessaan. Jos minä sen hevosen jostain onnistun hankkimaan, tulen sitä kyllä täällä hehkuttamaan!

Niin ja siis jos joku blogini lukijoista sattuu nyt vaikka tietämään jossain sellaisen hevosen, jonka omistajalla ei ole aikaa laitella hevosta, mutta ei halua myydä sitä kumminkaan eikä laittaa kalliiseen valmennukseen niin olehan hyvä ja ilmoita! Täällä ilmoittautuu vapaaehtoinen valmentajatreenari! :)