Koulun penkkiinkö?

Huiiiiii! 

Aamulla täyttelin hakemuksen Kymenlaakson ammattikorkeeseen, tradenomiksi aikuislinjalle yritän päästä. 

Vähän meinaa kyllä jänskättää, että miten käy. Valintakoe olisi 30.10. jos sinne asti edes  pääsen ja sieltä kun olisi suoriutunut niin 22.11. ilmoitettaisiin sitten, että onko päässyt kouluun vaiko ei. Jos pääsen niin tammikuussa 2014 sitä istuttaisiin jo koulun penkillä! 

Jos tähän kouluun nyt pääsen niin se olisi kyllä piste i:n päälle minun suunnitelmissani :)

Apujoukot ovat myöskin jo puolestani kyselleet töitä täältä tulevasta asuinkaupungistani. Täytyy itse vain käydä juttelemassa pääjehulle jossain vaiheessa. Kyseessä siis perus s-ryhmän pienkauppa. Pidän asiakaspalvelusta, varsinkin kun siihen ei liity ruoanlaittoa (kuten joskus ollessani abc:llä töissä...). 

Jos pääsisin koulun ohella myös töihin, niin olisi se kerrassaan mahtavaa, sillä aikuiskoulutus sisältää vain kolme lähipäivää kuukaudessa. Tällöin aikaa olisi myös työskentelyyn. Tulevaisuuden haaveena on myös päästä harjoitteluun kentien ProAgrialle tai jonnekkin tilitoimistoon, mikä on erikoistunut maatilojen kirjanpitoon. Myös verotoimiston maatalouspuoli olisi ihan mielenkiintoinen.

Ihme hinkuhan tässä on ollutkin jo päästä taas koulun penkille... melkein pelottavaa, mutta kaippa sitä haluaa oppia lisää ja varsinkin tässä vaiheessa sitä alkaa jo ymmärtää, että ei se koulu ikinä pahasta ole. Vaikka kyllähän ihmiset pääsevät etenemään työurallaan ilman kouluakin, mutta joskus se koulu tuo mukavaa vaihtelua ja erilaista haastetta.

Elämä on kompromisseja

On tullut taas "pieni" tauko pidettyä tässä kirjoittelussa, mutta tästä on hyvä taas lähteä!

Olipahan kerrassaan huvittava lukea tuo aiempi postaus kesän suunnitelmista. No mitkä kaikki toteutui...

1) talon ulkovuoriremppa ja uusi kuisti

2) Tipo astutettiin Lass Zefyrillä, mutta ei tullut kantavaksi

3) juhannus Koivujärvellä!

4) raveissa tuli käytyä (mm. Vieremän juhannusravit, Ylivieskassa jne.)

5) pidin hauskaa!

Eli navetan remppaamiset jäi, en käynyt Särkänniemessä enkä Linnanmäellä, enkä myöskään Kuninkuusraveissa.

Mutta kyllä minun kesä oli silti yksi parhaista mitä on ollut :) Kesän mittaan on myös vahvistunut käsitys siitä, mitä elämältä jatkossa haluan. Suunnitelmia on tehty ja uusia unelmia luotu.

Mistä lähtisin kertomaan? Alusta?

No en tiedä voiko sitä pieneksi päätökseksi sanoa, kun lähdin ensimmäistä kertaa käymään tuolla tuntemattomalla alueella, jota Etelä-Suomeksi kutsutaan. Olihan siellä tultu aiemminkin käytyä ja monta kertaa, mutta ei juuri tällä tietyllä alueella. Alueella, jonka rajojen sisäpuolelta löysinkin sitten sen elämääni mullistavan ihmisen :) 

Näiden tapahtumien seurauksena olen päättänyt muuttaa ja jättää kotikaupunkini (vaikka vielä vuosi sitten kovasti uhosin, että ikinä en muuta enkä varsinkaan miehen takia... upsi daisiii). No tämä päätös muuttamisestahan on saanut aikaan aikamoisen lumipalloefektin, mutta siis positiivisen sellaisen :)

Nyt on tullut myös puheeksi se kuinka olen tähän mennessä asioita saavuttanut ja kuinka nyt jätän ne taakseni. On tullut osaltaan kritiikkiä ja osaltaan taas kannustusta muutokseen. Myös "huonompi osapuoleni" on kokenut huonoa omaatuntoa siitä, että "pakottaa" minut muuttamaan pois kotiseudultani ja jättämäään saavutukseni taakseni. Tätä minä en ymmärrä, koska loppujen lopuksihan on kyse minun valinnastani. 

Okei, pienestä asti olin haaveillut maatilasta, koirasta, kissasta ja hevosesta (ja etenkin juuri tästä hevosesta mikä minulla juuri on), saavutin ne. Kuulostipa erittäin lesolta... Mutta kumminkin - saavutin ne mitä olin aina halunnut. Nyt muuton ollessa edessä minun pitää luopua monesta, kuten siitä omasta pikku mörskästäni keskellä ei mitään sekä jättää rakas Hitleria-kissani sekä äkäinen vanha tammuskaiseni äitini ja isäni hoitoon. 

Nämä on ne asiat joista luovun, se on se hinta minkä maksan kun haluan muuttaa. Se on se hinta minkä maksan toteuttaakseni uutta unelmaani - haluan asua ja elää yhdessä apinamieheni kanssa. Ja toteuuhan minulla siltikin aiempia unelmia, nimittäin;

a) muutan maatilalle 

b) saan ottaa sinne joskus hevosen kunhan tilat ovat valmiita

c) olen onnistunut puhumaan itselleni jo kaksi hallikissaa

Nyt kaikki ihmettelee, että miksi en voi viedä entistä hevostani ja kissaani mukanani vaan hommaan uudet. Noh, apinamieheni luona ei ole vielä valmiita tiloja hevoselle ja Tipo toimittaa jatkossa seurahevosen virkaa isäni luona, joka aikoo hommata jossain vaiheessa itselleen nuoren hevosen mitä laitella. Miekkoseni sukulaisissa on myös allergisia ihmisiä ja osa niin pahasti allergisia etteivät voisi enää taloon sisään astua jos siellä kissa elelisi. Ja Hitleria kissani, joka on tottunut nukkumaan unensa levollisesti sisällä lämpimässä, ei suostuisi enää asumaan ulkona saati hallissa. Enkä halua myöskään raahata sitä enää tuntemattomaan varsinkaan kun se on nyt niin hyvin kotiutunut nykyiseen kotiini. Ja äiti toivoi jo alunperinkin, että jättäisin kissani hänelle seuraksi.

Yksi asia on mistä en luovu ja se on Rita

Tämä karvainen nelijalkainen, kuolaava sellainen, on se ainut asia mistä en yksinkertaisesti pysty luopumaan vaan vien sen mukanani.

Olen tullut siihen tulokseen, että elämässä et voi saada kaikkea mitä haluat, vaan elämä on täynnä kompromisseja. Mutta se on tärkeintä, että tiedän tekeväni oikein. En halua myöhemmin katua sitä, että tein vääränlaisia valintoja.

Ja näillä päätöksillä mitä nyt olen tehnyt tiedän pystyväni tieni lopussa miettimään elettyä elämääni ja hymyilemään tyytyväisenä. 

Ja tähän loppuun niin kliseinen laulu kuin Jon Bon Jovin "This is my life", mutta näinhän se menee :)